Pages

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010

Pimeintä on juuri ennen aamua

Nyt on se pimein hetki ajatellen runokokoelmaani, sitä valmista käsikirjoitusta, joka odottaa julkaisijaa. Postilaatikkoon tulee kielteisiä päätöksiä. Yleensä ne ovat samalla kaavalla kirjoitettuja tusinatorjumisia. Yhden persoonallisen ja toiveikkaan hylkäyksen sain. Sellaisen, joka teki iloiseksi ja valoi uskoa.

Mutta nyt tuntuu taas siltä, etten koskaan löydä kirjalleni kustantajaa. En koskaan. Eli täytyisi omakustantaa.

Omakustanteet ovat täysin ok. Itsekin arvostelin taannoin muutaman hyvän omakustanteen tänne.

Mutta se on sääli, ettei omakustanteita arvostella oikeastaan missään lehdissä tai verkkojulkaisuissa oikeasti. Ajatellaan, että ne voidaan sivuttaa, koska ne eivät ole päässeet kustantajien seulan läpi.  Vaikka voihan olla, että joku on kustantanut runokokoelmansa suoraan itse. Ei ole edes halunnut kokoelmaansa seulottavaksi.

Minulla on kunnianhimoinen halu, että kokoelmani ihan oikeasti arvosteltaisiin lehdissä.

Olen nyt niin heittänyt runollisen kirveeni kaivoon, etten edes kirjoita runoja. Aion kirjoittaa lisää runoja, kunhan on taas sen aika. No, yhden runon kirjoitin uuteen luonnosvihkooni pari viikkoa sitten. Tuntuu kuin kirjoittaisin joskus runoja salaa mököttävältä itseltäni. Alan epäillä, että runoni eivät sittenkään ole riittävän hyviä.

Silti kaipaan runouttani ja luomista, mutta en halua heittäytyä sen maailmaan, koska tiedän sen vievän minut vahvasti mukanaan. Eikä minulla ole nyt aikaa. On työtä ja omakotitaloa. Liian vähäistä nukkumista. Aamu- ja iltapäiväruuhkia.

Joku sanoi, ettei aika lopu koskaan. Ei se lopu, mutta ihmiset ovat keksineet määräaikoja, deadlineja. Töihin on ehdittävä ajoissa. Ihmisen keksimä kello käy.

Ja minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään  sanottavaa kenellekään. Istun kahvipöydissä uusien ihmisen kanssa. Ja olen niin tylsä, että yleensä istun ja kuuntelen hiljaa.

Tosiasia on, että olen onnellinen. Väsynyt, mutta onnellinen. Voin sanoa niin. En ole ollut näin seestynyt ja tasaisen tyytyväinen vuosikausiin. Olen tylsä, hiljainen, tasaisen onnellinen ihminen. Väsyneenä tosin murisen usein. Mutta se johtuu väsymisestä.

Silti tympäisee, kun ei pääse toteuttamaan haavettaan oman runokirjan julkaisemisesta. Ihminen tarvitsee arjen ja työn lisäksi jotain mukavaa minkä pariin upota. Jotkut lukevat, toiset askartelevat, kolmannet tekevät pihatöitä, neljännet juoksevat ja he odottavat innolla pääsevänsä harrastuksensa pariin.

Tässä tarvitaan sisuuntumista. Ja päätöstä.

Suuntaa! Päämäärää! Projektia!

Nyt!

12 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

Oletko ihan varma ettei omakustanteita arvostella oikeastaan missään lehdissä tai verkkojulkaisuissa oikeasti?

Se on tavattoman mielenkiintoinen juttu tuo kritiikin saaminen mediassa. Jos kukaan ei huomioi, tulee jotenkin syrjäytetty, "mitätöity" olo. Eikö?

Toisaalta taas, lehdissä on monen sortin kriitikoita, osa paneutuu työhönsä kunnolla, osa vähemmän kunnolla.

HeidiR kirjoitti...

Hei, Roima! Uusi tuttavuus!

Olen kyllä hyvin varma, ettei omakustanteiden arvosteluja juurikaan löydy mediasta. Esim. Hesarista, Kaltiosta, Parnassosta jne.

http://www.kookas.fi/articles/read/3348

Mutta voinhan olla väärässä. Kertokaa, jos joskus törmäätte omakustanteen arvosteluun jossain isossa lehdessä.

Ari kirjoitti...

Minun mielestäni oman kirjan kirjoittaminen on eräs suurimpia hetkiä elämässä, arvosteltiinpa sitä sitten tai ei. Eivätkä läheskään kaikki "julkaistut" kirjatkaan pääse suuren lehtien kriitikoiden hampaisiin, ja siitä voi olla myös enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta jos kirja on todella hyvä, se saa kyllä julkisuutta. Viidakkorumpu on yleensä hyvä viestinviejä

Kimmonkamera kirjoitti...

Kielteinen päätös kustantajalta ei merkitse sitä että teksti olisi huono. Olen antanut itseni ymmärtää, että tekstin julkaisemisen kriteerit ovat usein kaupalliset eli miten tarjottu teksti myy kustanjan mielestä. Luota vain itseesi ja kykyysi käyttää sanoja, niin lukeva yleisö löytää sinut ennen pitkää - ja lopulta kustantajatkin.

Janne Pyykkö kirjoitti...

Maailma tulvii niin paljon erilaista markkinointiviestiä, että fiksukin ärjyntä hukkuu kohinaan saati pohdiskelua vaativa runo. Oma näkökulmani = Paras vain tehdä sitä mistä tykkää ja (vuoro)vaikuttaa ruohonjuuritasolla.

HeidiR kirjoitti...

Ari, Kimmo ja Janne!

Kiitos kannustuksesta ja ajatuksistanne!

Ari, en halua, että valmis runokokoelmani jää kaappiin. Täytynee kaivaa kaapista myös se viidakkorumpuni.

Kimmo, nettirunoilu ei enää riitä minulle. Haluan sanat konkreettiseen kirjaan. Esineeseen.

Janne. Muistan sinun ideasi ruohonjuuritasolla kirjojen tekemisestä ja jakamisesta. Se on hyvä tapa myös. Miksi mennä kauas, kun voi aloittaa läheltä?

Jukka kirjoitti...

"Ja minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään."

Entä itsellesi?

Tsemppiä!

HeidiR kirjoitti...

Jukka. Siinäpä se. Kirjoittaminenhan on yleensä itselleen kirjoittamisesta. Tutkin ja pohdiskelin asioita vuosikymmenet.

Mutta nyt tässä hetkessä ei ole juuri pohdittavaa.

Elän tätä hetkeä.

SusuPetal kirjoitti...

Mikäli kustantamot pysyvät hiljaa, suosittelen lämpimästi omakustantamista.

Omakustannekirjailija saa itse päättää kaikesta: kirjan kannesta, layoutista, kirjan markkinoinnista!
Se on mukavaa, mutta tietenkin myös työlästä, varsinkin se markkinointipuoli. Kuitenkin mielenkiintoista.

Itse, viiden kirjan jälkeen, olen ollut tyytyväinen valitsemaani tapaan julkaista kirjojani. Parista kirjasta on ollut arvio Turun Sanomissa ja netissä Kirjavinkit ovat arvostelleet jokaisen kirjani.

Markkinointi vaatii aktiivisuutta ja sosiaalisuutta. Ensimmäistä minulla on, tuo toinen on vähän heikommissa kantimissa, mutta se on oma valinta.

Inspiroivia hetkiä sinulle, Heidi!!

HeidiR kirjoitti...

Hei, Susu!

Eli näin sekin tuli toteen näytettyä. Löytyi kirjalija, jonka omakustanne on arvosteltu isommassa lehdessä eli Turun Sanomissa! :)

Kiitos vinkeistä. :)

Heti, kun alkaa väittää jotain, niin syntyy keskustelua, itsensäkin kanssa. Väitin, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Väittelin asiasta illalla itseni kanssa. Sehän se vasta on haaste, että yrittää pukea sanoiksi sanomattoman. Kertoa sanoin siitä, että mitään sanottavaa ei ole. Jos itsellä ei ole sanottavaa, voi tehdä havaintoja ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Katsoa. Osoittaa.

Sitähän runous loppujen lopuksi on. Havainnointia.

Jorma kirjoitti...

Kiitos Heidi tuosta blod.fi -linkistä. Olen itse suunnitellut oppikirjan tekoa omakustanteena, ehkä voisin käyttää sitä. Se vaikuttaa oikein hyvältä vaihtoehdolta.
Ennakkoluulot pois omakustaneiden suhteen. Se on nykyaikana erinomainen vaihtoehto. Kustantaja saa kaikki myyntitulot itse.

HeidiR kirjoitti...

Ole hyvä, Roima. :)

Seuraile blogia niin kerron kuinka kirjaprojekti etenee. Ja muuten!

Uusimmassa Kaltio on yhden omakustanteen arvostelu! Eli toivoa on! :D